Heinäkuinen iltapäivä säteilee. Asfaltti huokuu lämpöä, kerrostalojen seinät kertaavat ruohonleikkurin nukuttavan äänen. Keinujen suunnalta talojen takaa kuuluu lasten kiljahduksia. B-rapun iso poika kaasuttaa kesäansioilla hankitulla mopollaan. Kolme barbien näköistä tyttöä kulkee kohti marketin sivustalla olevaa päätepysäkkiä. Tietä reunustavat kurtturuusupensaat ja vastapuhjenneiden kukkien tuoksu leviää kaikkialle huumaavana. Muovikassia kantava mies ei huomaa tuoksua, ei aurinkoa, ei lämpöä. Pensaiden taakse maisemoidusta marketin jäteastiasta kantautuva mädäntyvien elintarvikkeiden imelä haju tavoittaa hänen karvoittuneet sieraimensa. Kaupan takapihalle ajaa poliisipartio ja vartijat retuuttavat poliisien eteen miestä, jonka taskuista tipahtelee margariinia, broileri ja asfalttiin särkyvä olutpullo. Kauempana pysäköinninvalvoja sakottaa kahta, kolmea - ei - neljää autoa, joissa on ulkomaalaiset rekisterikilvet ja jotka on pysäköity iloisesti sikin sokin miten sattuu niin kuin Keski-Euroopassa on tapana.
Muovikassia kantava mies kävelee vierasta kieltä puhuvan perheen ohi. Nainen työntää tyhjiä rattaita ja keskustelee miehensä kanssa. Kaksi pientä lasta juoksentelee vanhempiensa jaloissa, lapset nauravat, yrittävät ottaa toisiaan kiinni. Pienempi kaatuu ja satuttaa polvensa. Isä nostaa hänet syliinsä, sanoo jotakin joka selvästi lohduttaa lasta, vaikka kieli onkin vieras. Mutta muovikassia kantava mies ei usko näkemäänsä. Hän on varma siitä, että kotiin päästyään vaimo ja mies riitelevät. Vaimo heittää miestään kananmunilla ja mies läimäyttää naista avokämmenellä. Lapset alkavat huutaa ja mies paukauttaa parvekkeen oven kiinni, etteivät naapurit kuule heidän riitaansa.
Muovikassimies kävelee eteenpäin. Aurinko porottaa, on iltapäivä, loma. Kaikki on hyvin tällä miehellä, joka kävelee marketista kohti kotiaan. Hänen ostoskassissaan on elintarvikkeita, sekä välttämättömiä että ei niin välttämättömiä. Välttämättömiä ovat perunat, ketsuppi, voi, ruisleipä ja makkara. Siellä on myös jäätelöä ja suklaakastiketta, kolme olutpulloa, perunasalaattia, pikkuleipiä ja pullo virvoitusjuomaa. Miehellä ei ole lainkaan nälkä. Hänellä ei ole ollut lainkaan nälkä kuuteen päivään. Hänen keittokomerossaan on uusi mikroaaltouuni. Kahvinkeitin, leivänpaahdin ja vohvelirauta ovat myös aivan uusia. Ne edustavat uutta muotoilua, joka on pehmeäkaarista ja saa hänet ajattelemaan naisen muotoja. Häntä saattaisi huvittaa, jos hän viitsisi paneutua ajatukseen, että hänen varhaisessa nuoruudessaan 70-luvulla kuviteltiin, että kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin ihmiset asuvat muovikuplissa ja syövät pillereitä ruuan sijaan ja kulkevat ilmaradoilla. Näinhän ei käynyt, mies tietää sen, mutta ei jaksa nyt ajatella asiaa. Joka tapauksessa hän on epämääräisesti hyvillään siitä, että puiset puutarhakalusteet, perintöastiastot ja soittorasiat ovat yhä jäljellä. Että täsmäruuasta huolimatta kotitekoinen pasta on muodikasta, samoin pitkät perhelounaat.
Ajatellessaan sitä, mitä kaikki tämä merkitsee hänen omassa henkilökohtaisessa elämässään, häivähdyksenomainen mielihyvänlepatus sammuu. On totta, että uusien kodinkoneiden kaaret muistuttavat naista. Muistuttavatko ne naista yleensä, ketä tahansa naista vai jotakuta tiettyä. Mies ei jaksa nyt ajatella asiaa. Häntä ei väsytä iltaisin kun pitäisi nukkua. Aamulla, kun pitäisi nousta viettämään lomaa, hän ei jaksaisi millään nousta. Öisin on kuuma. Hän ei ole tottunut öiseen kuumuuteen. Hän ei ole tottunut olemaan yksin sängyssään. Hän ei ole tottunut lakanoihin, joita ei ole silitetty. Silti hän ei saa otettua silitysrautaa ja silityslautaa esiin siivouskomerosta. Osaksi se johtuu siitä, että siivouskomerot kautta koko maan on suunniteltu siten, että jos sieltä haluaa ottaa esiin yhden tavaran, on todennäköisesti siirrettävä seitsemäätoista muuta tavaraa saadakseen haluamansa esiin. Ellei näitä seitsemäätoista tavaraa siirrä, vähintään kaksikymmentäneljä esinettä putoaa joka tapauksessa eteisen lattialle. Joten mies ei saa lakanoitaan silitettyä.
Samasta syystä lyhythihainen, surffauskuvioinen kesäpaita hänen päällään ei ole täsmällisesti otettuna sileä. Se on silittämättä siisti, niin luki paitapakkauksessa, mutta todellisuudessahan se ei pidä paikkaansa. Aikaisemmin mies asui itse suunnittelemassaan talossa, jossa oli kiiltävä, valoisa ja toimiva kodinhoitohuone. Jopa hän itse piti siitä vaikka kodinhoitohuoneet ovatkin naisten huoneita.
Muovikassia kantavan miehen ajatus katkeaa, kun hän ohittaa polkupyörää taluttavan naisen. Nainen on tukevahko ja kasvoiltaan karun kaunis. Kasvoissa ei ole enää jälkeäkään lempeydestä, silti se ei hänestä ole ehkä kokonaan kuollut. Suhteessa lapsiinsa hän olisi varmaan parhaimmillaan. Jonkinlainen lempeä välähdys kohdistuu odottamatta ohikulkevaan naiseen. Mies hymyilisi jos uskaltaisi, mutta hetki menee ohi.
Elämä on nyt muovipussissa, siivouskomerossa, lähiöyksiössä. Vieraitten kulttuurien sekoituksessa, lainvoimaisissa päätöksissä, työvoimatoimistossa ja yksinäisyydessä.
