Kun keulan ja kallion välillä oli enää pari metriä, Iina kyykistyi ja hyppäsi kevyesti rantaan.
- Akta nu, Iina, Måns huusi.
Iina heilautti kättään hymyillen. Mossen perhe ei sentään kyennyt himmentämään aurinkoa ja karkottamaan merituulen tuoksua. Susse nousi uneliaasti takakannelta, jossa hän oli ottanut aurinkoa koko matkan yhdessä Kennin kanssa. Mosse heilui puuhakkaana, väänsi bensahanaa, väänsi ruoria ja huusi Bossen kanssa rantautumista koskevia vastakkaisia ohjeita. Pipu piteli hermostuneesti haukkuvaa ja rimpuilevaa Snipua sylissään ja yritti säilyttää tasapainonsa.
- Kom nu alla, maten är färdig! Pipu seisoi mökin ovella ja huhuili.
Keittiöstä kantautui ohut ruuantuoksu ja kaikki kerääntyivät ilman toista kehotusta mökkiin.
- Nej, men hur ska vi nu sitta, Pipu hermostui ja nosti sormen suuhunsa. Hän pureskeli kynsiään ja ajatteli ääneen:
- Om pappa sitter här ja minä istun tässä, niin Mosse istuu tässä, mutta Susse ja Kenni eivät voi istua vierekkäin, ja entäs Iina. Kihlaparia ei saa erottaa, hän sanoi ja hymyili Iinalle.
- Håll nu käften, mamma, Susse ärähti. – Kihlaparista on kuultu tarpeeksi.
- Iina voi istua minun viereeni, hänhän on kunniavieras, Bosse sanoi.
- Vieras, niin just, Iina mutisi.
- Vieras, niin just, Iina mutisi.
- Vad sa du, Iina? Bosse kumartui hänen puoleensa.
- Ingenting, Iina sanoi ja hymyili kohteliaasti.
Pipu tarjoili ruuan. Iina alkoi tottua Sjöroosin perheen kolmen ruokalajin aterioihin. Ensimmäisellä kerralla oli tosin ilmennyt joitakin vaikeuksia. Kävi ilmi, että Iina ei syönyt silliä. Hän ei voinut mitenkään kuvitella iskevänsä hampaitaan harmaankelmeään kylmännahkeaan massaan. Pipu oli ollut onneton ja ruokailun alku oli venynyt. Pitkän jahkailun ja undraamisen jälkeen jääkaapin perukoilta oli löytynyt kaksi siivua metvurstia, jotka Pipun mielestä jotenkuten vastasivat silliä alkuruokamenussa. Iina olisi tyytynyt pelkkään perunaankin, mutta söi makkaransiivut hymyillen kaavittuaan ensin alemmasta pienen homeläiskän lautasensa reunaan.
Alkuruuaksi syötiin siis perunaa ja silliä, joka kerta. Hartaasti ja nautiskellen, mikä tietysti oikein olikin. Pipu siivosi astiat ja kantoi pääruokalajin pöytään. Sillä aikaa Bosse viihdytti ruokailijoita kaskuillaan ja loputtomilla kertomuksillaan ajoista, jolloin hän opiskeli Pariisissa. Pääruokana oli nyt, niin kuin ensimmäiselläkin kerralla, makaronilaatikkoa. Se oli Pipun erikoisuus. Missään muualla Iina ei ollut maistanut sitä yhtä kimmoisaksi paistettuna. Sillä olisi voinut pelata miesten kaksinpelin loppuottelun Wimbledonissa eikä palloa olisi tarvinnut vaihtaa kertaakaan. Pipu ahkeroi taas pöydän puhtaaksi ja Bosse kertoi tapaamisesta vanhan tuttavansa kanssa:
- Och då sade professor Stendahl: ’Direktor Sjöroos, te olette sitten mukava mies!’
Bosse katsoi voitonriemuisena ympärilleen. Sussi ja Kenni hymyilivät Bosselle. Pipu nyökkäili keittiössä ja Mosse sanoi:
- Det var jätte fint, pappa!
Jälkiruokana oli köyhiä ritareita.
- Jaa jaa, Pipu-kulta. Taitavat olla neekereitä nämä ritarit.'
Bosse katsoi Pipua veitikkamaisesti ja Pipu punastui. Hän kantoi pöytään hunajaa ja kermavaahtoa.
- Se kerma ei oikein vatkautunut, hän sanoi anteeksi pyydellen. – Ostin vahingossa kahvikermaa.
Bosse taputti häntä takapuolelle.
- Istu nyt vaan. Nyt herkutellaan, hän sanoi ja kävi jälkiruuan kimppuun.
Pipu nousi pöydästä, Saman tien hänen viereensä lönkytti Snipu, joka kymmenen vuoden kokemuksella tiesi, että nyt tulisi sen vuoro. Bosse taputti koiran villavaa selkää.
- Oletkos, Iina, kuullut värssyn, jonka veljeni, valtiotieteiden maisteri Anders Sjöroos meistä keksi, kun Snipu tuli perheeseen?
Hän nojautui nautinnollisesti tuolin selkänojaa vasten ja taputteli vatsaansa. Iina tunsi outoja väänteitä omassaan, mutta katsoi kohteliaan kiinnostuneena Bossea.
- Kun meidän Snipu tuli perheeseen – se oli silloin kun lilla Susse lähti rippikouluun – Anders keksi hauskan runon.
Bosse karisti kurkkuaan ja lausui:
- Det går så här:
”Pipu och Bosse
Måns och Susse,
sen kom Snipu
till matte och husse!”
Måns och Susse,
sen kom Snipu
till matte och husse!”
- Sehän on hauska, Iina sanoi.
Bosse tuntui oikein lämpenevän. Hän kertoi kaskun toisensa jälkeen. Iina hymyili ja nauroi oikeissa paikoissa. Susse mulkaisi häntä ja liikutti kättään pöydän alla. Hän hiveli Kennin reittä. Iina näki paikaltaan, miten käsi hiipi ylemmäs. Se tavoitti shortsin lahkeen ja luikahti sen alle.
Bosse nousi pöydästä merkiksi siitä, että ateria oli päättynyt. Iina jäi auttamaan Pipua. Susse ja Kenni ottivat uimapuvut, pyyhkeet ja aurinkoöljyn mukaansa ja lähtivät ottamaan aurinkoa. Pipu huusi heidän peräänsä ja varoitti käärmeistä. Iina sai astiat kuivattua, kun Mosse saapasteli sisään. Iinan mielessä häivähti ajatus auringonotosta, mutta samassa hän huomasi Bossen, joka seurasi poikansa kannoilla tupaan.
- Kihlapari saa nyt opetella yhteistyötä, Bosse sanoi juhlallisesti.
– Måns ja minä rakennamme nyt sen laiturin, jota kära Pipu on niin kauan toivonut. Sinä, Iina, saat olla hyvä gasti Månsille. Työ se on, joka opettaa yhteiseloa!
Mosse hymyili Iinalle ja Iina irvisti takaisin. Bosse pyyhki kaljuaan nenäliinalla ja asetti kipparinhatun takaisin päähänsä. Hän tarttui työkalupakkiinsa ja lähti kivikkoa pitkin alas rantaan. Alhaalla rantakalliolla Mosse nosti lautapinon toisesta päästä ja ylös ja viittasi Iinaa tarttumaan toiseen päähän. Iina vilkaisi ylös kallionhuipulle, jonne aurinko lähetti säteitään ja sileä kivi kutsui katselemaan taivaan sineä ja kaartelevia lokkeja.
- Kyllä, tähän se tehdään, Bosse sanoi, ja katsoi Iinaa kuin hyttystä. – Ser du, Pipu tahtoo pestä mattoja tässä.
- Mutta eikö käy yhtä hyvin tällä sileällä kalliolla, Iina ihmetteli ja silitti jääkauden ja meriveden hiomaa pintaa.
Bosse käänsi selkänsä ja kaivoi työkalupakistaan piirustukset. Hän kumartui Mossen kanssa tutkimaan niitä. Iina katseli heitä. Heidän olemuksestaan heijastui varmuus. Heidän silmissään näkyi tieto salaisuudesta, jonka he jakoivat keskenään ja jota Iina ei tiennyt. Se sai heidän tekemään ratkaisunsa epäröimättä, puhumaan elämästään ja suunnitelmistaan ikään kuin ne olisivat heidän hallussaan ja hallinnassaan. Kuin mikään ei voisi mennä vikaan. Kaiken aikaa he pysyivät itseriittoisina. Siihen Iina ei kyennyt. Hänen elämänsä oli jatkuvaa tosiasioiden kyseenalaistamista, täynnä tienhaaroja, vaihtoehtoja, mahdollisuuksia – epävarmuutta.
Mosse sahasi lautoja pikkutarkasti. Iina piteli kiinni, laittoi sormensa juuri oikeaan paikkaan, kun mittoja merkittiin, etsi vasaraa Bosselle, nauloja Mosselle, juoksi veteen ja vedestä pois. Aina välillä hän vilkaisi kallion huipulle, joka odotti jotakuta löhöämään laiskasti auringossa. Koko kevään hän oli odottanut pääsyä saareen, josta Mosse oli puhunut niin paljon. Istuessaan luennoilla ja hyllyttäessään iltaisin kirjoja pääkirjaston lastenosastolla hän oli haaveillut huolettomasta lomasta yksinäisellä saarella meren tuoksussa. Tuulesta, meren äänistä ja sen kosteasta tuoksusta. Laiskuudesta, vapaudesta ja auringon lämmöstä ihollaan. Lokki kirkaisi ja Bosse pyysi taas vasaraa.
- Iina, kipaseppas hakemaan jiirilaatikko. Se on tuolla ylhäällä vajassa mökin takana.
Bosse pyyhki hikeä otsaltaan ja viittasi peukalollaan mäelle. Iina vilkaisi Mossea, joka hakkasi nauloja tyytyväisenä kuin pikkupoika.
Iina kiipesi kivikkoa ylös. Mökistä kuului epävireisesti laulettuna ”Vill ni se en stjärnä, se på mig”. Pipu hääräili edelleen tuvassa. Iina ei tiennyt, mitä tekemistä hän siellä keksi, mutta puuha näytti loputtomalta. Iina suunnisti mökin taakse kohti vajaa. Vajassa oli hämärää ja paljon hämähäkinverkkoja. Katsahtaessaan vajan takaseinällä olevasta ikkunasta hän näki heidät. He makasivat sileällä rantakalliolla auringonpaahteessa alastomina. Sussella oli Kennin erektio kädessään. Iina jähmettyi hetkeksi tuijottamaan heitä. Susse hieroi Kenniä tasaisesti. Sitten hän keskeytti, kaivoi vierestään naisten leopardikuvioiset alushousut ja asetti ne Kennin kasvoille. Iina säpsähti ja kääntyi. Hän pyyhki käsiään farkkushortseihinsa. Jiirilaatikko oli hänen edessään hyllyllä oven vieressä. Hän nappasi laatikon käteensä ja juoksi aurinkoon.
Susse loikki turkooseissa narubikineissään saappaat jalassa alas kivikkoa. Hänen ihonsa oli paahtunut toffeen väriseksi ja hänestä lähti vahva kookoksen lemu. Iina huomasi vaaleat roiskeet reiden sisäpinnalla. Kenni lampsi perässä shortseissa ja lenkkareissa. Iina pyyhki hikeä otsaltaan. Hän oli kuvitellut viikonlopun erilaiseksi.
- Hej, vi såg en orm, Susse huusi ja nauroi olkansa yli Kennille.
Kenni virnisti:
Kenni virnisti:
- Det var faktist en jätte stor orm…
- Onks niitä täälläkin, Susse jatkoi ja alkoi kimeällä äänellä huudella:
- Ormar, hej lilla ormar, tulkaas esiin…
Iina huokaisi ja laski laudanpätkän käsistään.
- Mosse, minä haluan uimaan.
- Nej men Iina! Bosse ponkaisi pystyyn. – Meillähän on vielä puuha kesken!
- Tehän voitte jatkaa. Susse ja Kennikin varmaan auttavat välillä mielellään. Vai mitä, Susse?
Iina varjosti kädellään silmiään katsoessaan Sussen ja Kennin suutaan.
- Minä aion mennä nyt uimaan. Sinä varmaan autat isääsi, hän huikkasi Susselle.
Bosse piti Iinalle mykkäkoulua iltaan saakka. Ilta-aterian jälkeen Iina loikki vähin äänin alas rantakalliolle, jota uuden laiturin luuranko rumensi. Hetken kuluttua sinne tulivat myös Susse, Kenni ja Mosse. Jälkimmäisten välissä kilisi olutkori ja Sussella oli kädessään pari sinappituubia ja lenkkimakkara, jota hän virnistellen roikotti jalkojensa välissä. Iina heilautti ilahtuneena kättään ja alkoi rakentaa Mossen kanssa nuotiota rantaan jääneistä laudanpätkistä.
Olutkorissa alkoi olla enemmistönä korkittomat pullot. Iina tunsi olonsa riehakkaaksi. Laskeutuessaan huussin luota alas rantaan hän näki ensimmäiseksi Sussen turkoosin hahmon. Susse heilutti takamustaan ja poltti Ruotsista tuomaansa turkoosia savuketta.
Olutkorissa alkoi olla enemmistönä korkittomat pullot. Iina tunsi olonsa riehakkaaksi. Laskeutuessaan huussin luota alas rantaan hän näki ensimmäiseksi Sussen turkoosin hahmon. Susse heilutti takamustaan ja poltti Ruotsista tuomaansa turkoosia savuketta.
- Milijoona, milijoona, milijoona ruusua, hah-hah-hah, Susse lauloi kovaa ääni särkyen. – Hei Iina, maistuuks viina. Kom nu, perkele!
Iina tunsi äkkiä, että hän halusi tehdä jotakin hassua. Jotakin, joka ei liittynyt kehenkään. Jossa ei ollut mitään taka-ajatusta. Jotakin, joka saisi heidät kaikki nauramaan yhdessä. Hänen katseensa osui vasta-aloitettuun sinappituubiin, joka lojui tyhjän makkarapaketin vieressä. Jos vaikka hyppäisi tuubin päälle ja katsoisi, kuinka sinappi lentää, hän ajatteli.
Kaikki oli valmista. Sinappituubi lepäsi tasaisella kalliolla pienen kynnyksen päällä siten, että lentosuunta merelle olisi Iinan laskelmien mukaan juuri oikea. Mosse, Susse ja Kenni istuivat tuubin takana kivillä ja katsoivat Iinaa odottava ilme kasvoillaan. Iina perääntyi, nojautui hieman taaksepäin ja siristeli silmiään kuin pituushyppääjät olympialaisissa. Sitten hän ampaisi vauhtiin ja hyppäsi rennon tasajalkahypyn sinappituubin päälle.
Sinappi ei lentänyt tasaisena kaarena ulapalle. Ensin hän luuli hypänneensä ohi. Kenties kalja oli sekoittanut koordinaatit. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että tuubi oli tyhjä. Ja korkki kiinni. Iina katsoi kummastuneena yleisöönsä.
He istuivat rivissä kivillä ja hidastetun hetken ajan Iina tarkkaili haltioituneena heidän kasvojaan. Syystä, jota hän ei heti tajunnut, sinappi olikin lentänyt juuri päinvastaiseen suuntaan. Koska korkki oli kiinni, sinappi oli purkautunut tuubin alaosasta. Se oli vain pariin kertaan käännetty ja antoi paineen voimasta heti periksi. Sinappi oli räjähtänyt katselijoitten kasvoille ja vaatteille. Kennin otsalla oli roiske, josta tippui sinappia hänen nenälleen. Sussen suunympärys oli kuin kaksivuotiaan lapsen suklaamunan syönnin jäljiltä. Hänen vaalennetuissa hiuksissaan roikkui sinappia, joka valui hitaasti turkoosin puseron hartioille. Katsoessaan Mossea Iina kikatti ääneen. Mosse oli saanut sinapit silmilleen ja räpytteli niitä auki leuka hölmistyneenä roikkuen. Iina tajusi samassa silmänräpäyksessä, että nauraminen ei ollut parasta mahdollista terapiaa sinapin tahrimille itsetunnoille. Hän peitti suunsa kädellään, mutta ei voinut lopettaa. Hän istahti kalliolle ja nauroi niin, että vesi valui silmistä.
- Jävla kärring, kuului Sussen kiristyneiden hampaitten välistä.
- Dra åt helvete! Susse huusi ja huuto kiiri pitkin meren silkkistä ulappaa.
- Se oli vahinko, ihan totta, Iina huusi vastaan, mutta koska hän ei voinut olla nauramatta, kukaan ei uskonut.
Susse syöksyi Iinan eteen ja iski häntä nyrkillä rintaan. Iina ei osannut odottaa hyökkäystä ja taipui henkeään haukkoen kaksin kerroin. Samassa uusi isku osui häntä kasvoihin. Mosse syöksyi Iinan luokse. Kenni tarttui Sussea takaapäin käsivarsista kiinni ja kiskoi hänet kauemmas.
- Iina, oletko kunnossa, Mosse kysyi.
- Olen, Iina sai sanottua.
- Det var faktiskt en dumm jekku, Mosse sanoi otsa rypyssä.
- Ai oli vai, Iina kähisi. Keuhkoihin sattui.
- Onko sinun pakko koko ajan ärsyttää Sussea?
Iina katsoi alaviistosta Mossea ja huomasi ensimmäistä kertaa, että hän oli täsmälleen Bossen näköinen.
- Saat kyllä pestä kaikkien vaatteet huomenna, Mosse sanoi ja auttoi Iinan istumaan.
- Joo, Iina vastasi.
Aurinko oli noussut pari tuntia sitten. Muut nukkuivat vielä, kun Iina hiippaili kivikkoa pitkin rantaan. Kalliolla punaisessa muoviämpärissä oli eilisten katselijoitten vaatteet likoamassa. Iina potkaisi lenkkarit jalastaan ja astui aamunraikkaaseen meriveteen. Hän otti mäntysuovan ja alkoi hangata sinappitahroja vaatteista. Hankaaminen sattui rintaan, johon oli yön aikana noussut iso mustelma. Myös silmäkulma oli turvonnut ja kipeä. Vaikka vaatteet olivat lionneet yön yli pesuvedessä, tahrat näkyivät yhä selkeästi. Puolen tunnin uurastuksen jälkeen Iina arveli, että sinappikokeilusta jäisi pysyvät jäljet katselijoitten vaatteisiin. Hän laski pyykit käsistään huuhdeltuaan niistä saippuan. Hän ei tuntenut pienintäkään katumusta. Sussen, Kennin ja Mossen kasvot tulivat elävästi hänen mieleensä ja hän alkoi nauraa.
- Jos lehmät lentäisivät, hän sanoi kalliolle istahtaneelle lokille, - jälki olisi juuri sen näköistä kuin eilen.
Lokki kirkaisi ja lähti lentoon. Iinan katse osui koivun runkoon kiinnitettyyn köyteen. Hän tunnusteli mustelmia rinnassa ja ohimossa. Sitten hän veti lenkkarit märkiin jalkoihinsa ja käveli koivun luokse. Hän irrotti köyden rungon ympäriltä ja keräsi vyyhdin käteensä. Veneen runko narahti, kun hän ponnisti kannelle. Kääntäessään veneen keulan kohti ulappaa hän kuuli takaansa vaimean huudon. Bosse seisoi huussiin vievällä polulla ja viittoili vimmatusti. Iina heilautti kättään ja käänsi kasvonsa tuuleen.
